Cadillac De Ville

Kuva © Mobilia

Käytettynä maahantuotujen autojen verokohtelua kevennettiin vaiheittain 1980-luvun puolivälistä alkaen. Suomalaisen ajoneuvoharrastuksen kannalta erityisesti yli 25-vuotiaiden autojen uustuonti (tai jälkituonti) näkyi dramaattisesti katukuvassa, kun maahan virtasi aiemmin vain haaveiden tai käsityötaidon varaan jääneitä amerikkalaisia avoautoja. Uutena Cadillac, varsinkin avomallina, oli devalvaatiovuonna utopiaa. 1990-luvulla jenkkiautoista oli harrasteen kehittymisen myötä kasvanut myös mainos- ja mediakuvaston osia. Näyttelyn Cadillac De Ville sai erityisen kunnian toimia paraatiautona jääkiekon maailmanmestaruuden 1995 voittaneen joukkueen palatessa sankareina kotiin. 

1967 Cadillac oli vielä maailman huipulla; luksusautojen standardi, johon muita verrattiin. Malliston suosituin sarja oli De Ville, joka tarjosi myös merkin ainoan avokattoisen vaihtoehdon tuolloin. Avonaisia De Villejä tehtiinkin peräti 18 200 kappaletta, mikä on auton hintaluokka ja erikoisuus huomioiden melkoinen määrä. Suomessa Cadillac tunnettiin presidenttitason autona, joita saattoivat suuryritysten johtajat katsoa edes hiukan tosissaan. 

1990-luvulla tilanne oli aivan toinen. Mercedes Benz oli kaapannut Cadillacin aseman laatuautojen suosikkina. Amerikkalaisille valmistajille mallistojen uudistuminen etuvetoisiksi, turvallisemmiksi ja taloudellisemmiksi aiheutti melkoisia paineita alati kiristyvillä markkinoilla. Cadillac vastasi tilanteeseen muotoilemalla etuvetoiset, mutta edelleen V8-koneiset mallinsa mahdollisimman konservatiivisesti tärkeimmissä De Ville- ja Fleetwood-mallisarjoissa. Etuvedon suhteen Cadillac oli ollut aikaansa edellä jo 1960-luvulla uusitun luksus-Eldoradon kanssa, mutta konservatiivisen ostajakunnan vuoksi perinteinen Brougham jatkoi vanhalla takavetoalustallaan vuoteen 1992 asti. Samaan aikaan esiteltiin uutta aikakautta henkivä Seville STS, jonka muotoilu alkoi lähestyä kansainvälisiä virtauksia.